Sairastelua

Viime viikot ei ole meillä olleet mitkään maailman parhaimmat. Oon joutunu tosissaan miettimään Toivon tulevaisuutta viime viikon maanantaista lähtien. Kävimme siis jälleen kerran eläinlääkärissä, joka oli siis kolmas kerta tälle keväälle. Muutenkin Toivon kolmen vuoden olemassaolon aikana on eläinnlääkärit ja kortisonit sekä antibiootit tullu tutuksi. Oireita on ollut kaikenlaisia, en ole niistä tänne jaksanut kirjottaa, niinkuin en eläinlääkärikäynneistäkään. Ehkä joskus kirjoitan jonkulaisen "yhteenvedon" siitä kaikesta stressistä.

Eli viimeviikon maanantaina Toivolta kuvattiin keuhkot, josta löytyikin sitten merkkejä kroonisesta keuhkoputken tulehduksesta. Mukaan saimme lääkäristä jälleen 10 päivän antibioottikuurin sekä 100 tablettia ystäväämme Prednisonia. Kortisoni lääkitys jatkuu kesän yli, heinäkuussa mennään sitten kontrollikuvaan ja katsotaan, että pysyykö tulehdus kurissa pienellä määrällä kortisonia. Jos näin on, niin Prednisonit on ystäviämme koko Toivon loppuelämän.

Olin ensin hieman huojentunut, että oireille löytyi jokin syy, mutta sitten tuli armoton pettymys/masennus/ärsytys (lievästisanottuna!).  Ensin mietin vaan itsekkäästi, että noni, nyt jää kaikki näyttelyt ja agilitykilpailut käymättä, ja Toivosta tulee joku onneton sohvakoira.

Mutta nyt ajattelen, että toisaalta, jos Toivo pystyisi nyt elämään normaalia koiranelämää kortisonin avulla, niin jääkööt sitten kaikenmaailman kilpailut välistä. Oon melkein kolme vuotta seurannut tuota koiraa, ja ihmetellyt, että miten nuori koira ei kestä rasitusta samallalailla, kuin esimerkiksi Jepi, joka on nyt kahdeksanvuotias.

Kyllähän se vieläkin ärsyttää ja lujaa, kun ei päästä harrastamaan tosissaan. Toivoa aikoinaan hankkiessa halusin harrastuskoiran isolla Hoolla, joten kai tämä on jotain kohtalon ivaa tai vastaavaa.. Kyllähän me voidaan agilitykentällä jatkossakin käydä, mutta mun motivaatio treenaamiseen katoaa, kun ei ole mitään tavoitteita. Eikä se ole sama asia treenata jotain möllikisoja varten, kun ei sieltä virallisia tuloksia kuitenkaan saa.

Ja jottei elämä kävisi liian helpoksi, viimeviikon tiistaina molemmat koirat alkoivat yskimään. Ne sai kennelyskätartunnan edellisellä viikolla koiralta, joka oli ollut Vaasan näyttelyissä. Viime viikko oli ihan hirveää yskimistä, etenkin Jepi yski varmaan kaks yötä niin lujaa etten minäkään saanu nukuttua. Onneksi se alkaa nyt helpottamaan, ja voidaan pikkuhiljaa tehdä pidempiä lenkkejä.

.