lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kevät ja treenisuunnitelmia


Lennu 8kk




Ihan mahtavaa kun aamulla jo viiden aikaan on valoisaa. Sujuu aamulenkitkin hieman kivuttomammin ennen töitä, kun ei tarvitse pimeässä hiihtää menemään. Oikeastaan tuo lenkkeily on alkanut tökkimään pahasti, tai pikemminkin samat lenkkipolut. Nyt viimeviikkoina oon yrittäny tuoda vaihtelua niihin tekemällä juoksulenkkejä... Onneksi kohta alkaa metsässäkin olemaan kuivaa ja pääsee poluille juoksemaan. Ylhäällä oleva kuva Lennusta on otettu työaamuna klo 5.00, tosin kuva huijaa, ei nyt  ihan noin valoisaa ollut.

Kaikista parhainta keväässä kun, kun meidän treenikenttä sulaa. Talven maneesikausi on ohi, esteet kontakteja lukuunottamatta siirretty kentälle takaisin. Lennun kanssa tosin ratatreeni ei ole oleellisinta. Ohjaus ja tekniikkatreeniä pystytään tekemään kotona ja melkein missä tahansa. Ns. ratatreeniä, eli noin 10 esteen ohjausta tullaan tekemään noin kerta viikkoon, ja siihen tarvitsen aina appareita joten se ei yksin onnistu.

Lennu 6kk

Kontaktitreeniä ollaan päästy lumien sulettua tekemään nyt eri paikoissa. Lennulle opetan siis 2on2off kontaktit, juoksarit tuntuu olevan muodissa mutta en jaksa perehtyä niiden opettamiseen tässä vaiheessa. 2on2off alkaa olemaan Lennulla jo aika vahvana, tarkoituksena on siis opettaa se yhtenä "temppuna" muiden joukossa, vaihtelemalla mahdollisimman paljon paikkaa, omaa sijoittumista palkkaamista jne. Ja hyvin se jo tarjoaa sitä kaikenmaailman kiville ja portaille. Tosin vielä tulee toistoja kun se valuu pois tai lähtee pois ennen vapautuskäskyä. Toivolle oon opettanut kontaktit juuri näin, ja Toivo kyllä tarjoaa tätä temppua joka paikassa. Ja aksassakin ne on varmat, ja uskon että se on seurausta juurikin tästä temppuilusta, toistojen määrästä ja vaihtelevuudesta. Tietystä kriteerit on aina samat, käskystä "kiipee" seuraa pysähdys etujalat maassa, takajalat tasolla, ja käskystä "jes" vapautus. Paikka, palkka, ja omasijoittuminen pitäisi pystyä olemaan mitä vain mutta nuo asiat totetuu käskyn kuullessa.

Raksalla huviksi kokeilin, miten 2on2off onnistuu styroksilevyjen päällä. #vainkoirahörhöjutut

Kokonaista kontaktiestettä ei vielä Lennun kanssa olla tehty, mutta alastuloja kyllä. Ylösmenon opettaminen on ollut mielessä, koska Taran kanssa epäonnistuin siinä täysin. Tara laukkaa 80% toistoista ylösmenon yli, ja en vain osaa opettaa sitä rytmittämään laukkaa siihen oikein. Ehkä jos pystyisin päivittäin sen kanssa tekemään, mutta se ei ole mitenkään mahdollista tässä tilanteessa.
Eräs kouluttaja sanoi, että bc tod näk ei ala laukkailemaan ylösmenon yli kun liikkuu muutenkin niin matalalla, mutta ajattelin silti Lennulle vahvistaa "täppäämällä" ylös menoon koskemista. Katsotaan sitten kuinka käy.

Ohjaamisessa pitää kiinnittää nyt huomiota siihen, että koiran focus on eteenpäin. Appari palkkaa pallolla siten, ettei Lennu näe mistä ja keneltä pallo lentää. Itsenäistä esteiden suorittamista ja etenemistä, niihin painotetaan treeneissä.

Keppihommat on vähän vielä mietinnässä, ollaan niitä jonkin verran tehty mutta en vielä tiedä, mikä olisi paras keino opettaa ne Lennulle. Taralle kokeilin aikoinaan kujia, mutta se ei ollut Taralle sopiva menetelmä, siirryttiin perus ohjureihin ja niilläse oppi hyvin itsenäiset kepit, tosin nopeammat olisi varmasti tullut kujilla.

Huh, paljon on vielä tekemistä mutta hiljaa edetään ja ihan parasta on, kun koira nauttii tekemisestä :). Lennun kasvun ehdoilla treenataan, vielä se on pysynyt ehjänä ja terveenä, syksyllä sitten  kuviin. Edelleen olen kyllä tyytyväinen rotuvalintaan, Lennu on niin hauska tapaus <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti